Tietoa minusta

Hei, olen Eija, viisikymppinen nainen, vaimo, äiti ja mummokin 8 lapselle :). Tervetuloa blogiini, josta löydät nopeita ja terveellisiä reseptejä niin suolaisen kuin makean nälkään. Reseptit soveltuvat mm ketogeenista sekä vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaville sekä tietenkin myös gluteenittomille, sillä reseptit eivät sisällä lainkaan viljoja. 

Reseptit olen itse kehitellyt ja perusresepteistä muunnellut ketogeeniseen ruokavalioon sopiviksi. Makeutus aineena käytän ainoastaan steviaa sekä erytritolia eli karppisokeria. Mitään muita kotimaasta saatavia makeutusaineita en kelpuuta kokkailuun.


Miten päädyin ketogeeniselle ruokavaliolle

Monenlaisia laihdutuskuureja sekä dieettejä olen kokeillut vuosien saatossa. Kyllä sitä on ollut painonvartijaa, kaalisoppadiettiä, karppausta ja viimemmäksi taisi olla jokin nk KEKRO. 

Maaliskuussa 2018 näin mainoksen Ketokickstartista, useita kertoja ja sitten kerran päätin klikata ja katsoa hieman tarkemmin mistä on kyse. Mielenkiinnolla kuuntelin Annin videon aiheesta ja jäin pohtimaan oisko kokeilemisen arvoinen juttu. Olin niin kyllästynyt ja väsynyt olotilaani, jatkuvaan turvotukseen ja vetämättömyyteen ja ajattelin, että kokeillaan vielä tämä, tuskin menetän mitään. Olen iloinen, että lähdin ennakkoluuloistani huolimatta kokeileen. Mutta siinä olin väärässä, etten menettäisi mitään. Olen menettänyt paljonkin; väsymyksen, pahanolon, vetämättömyyden ja toistakymmentä kiloa, eikä muuten yhtään harmita :). 

Tule mukaan 

Jos minulta kysytään suosittelenko ruokavaliota niin se on ehdoton KYLLÄ! Kuukausi aloituksesta lähti siskoni mukaan ketoileen. Meillä mukava yhteinen siskosloma Tampereella ja minä olin luvannut ottaa eväät junaan ja voitte arvata, että ne oli tietenkin ketogeeniset :). Siinäpä se viikonloppu meni keskustellessa ketosta ja niin päätti sisko lähteä samalle tielle. Oli muuten älyttömän mukava viikonloppu :) 

Sinulle myös sanon, lähde mukaan ketomatkalle, klikkaa alla olevaa linkkiä tutustuaksesi aiheeseen.  

Ei mitään menetettävää!
Ei mitään menetettävää!

.