Parmesaani-välipalakeksit

4.3.2021

Eikö olekkin joskus kiva napostella jotain. varsinkin viikonloppuisin sitä kaipaa vähän extraa kun lapsillakin on se oma herkkupäivänsä. Nämä suolaiset parmesaanikeksit maistuvat välipalana sellaisenaan, sipaista päälle hieman lempituorejuustoa tai dippailla sipsien tapaan. 

24-25 kpl
2 dl mantelijauhoja
¾ dl hienoa parmesaniraastetta
4 tl ksantaania
½ tl suolaa
1 dl kiehuvan kuumaa vettä

 
Päälle:
1 rkl oliiviöljyä
Valkosipulijauhetta
Sormisuolaa
Mitta kaikki muut aineet kulhoon paitsi vesi ja sekoita.
Kiehauta vesi ja lisää jauhoseokseen, sekoita nopeasti tasaiseksi.
Taikinasta tulee muovailtava mötikkä. Anna tekeytyä 10-15 minuuttia.
Kauli taikina kahden kelmun välissä ohueksi levyksi ja sivele pintaan oliiviöljy. Ripottele pinnalle vielä valkosipulijauhe ja sormisuola.
Leikkaa esim torttuhyrrällä esim 6x4 tai 5x5 osaan, riippuen levyn muodosta. Nostele varoen leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista kiertoilmauunissa 200°c asteessa n. 10-15min. Sammuta uuni ja avaa luukku, anna keksien kuivahtaa ja jäähtyä jälkilämmössä.
Nauti sellaisenaan tai dippaa majoneesiin tai sipaise päälle esim lempituorejuustoasi.

Ravintosisältö 1 kpl: Energia 32 kcal, rasva 3g, proteiini 1g, hh 0g