Joulutortut

Olen kokeillut monenlaisia ketotorttutaikinoita ja tähän asti tuntunut kaikki turhan haastavilta käsiteltäviltä ja valmiina sitten helposti hajoavat.


Viimeksi ketopullaa tehdessäni syttyi ajatus, että toimisiko taikina pienellä tuunauksella voitaikinasta. Nyt on sitten vähä niinku "pakonsanelemana" tuunailtu ja testailtu ja mielestäni tämä onnistui nyt kohtuudella. Ehdottomasti helpompi työstää kuin rahkavoitaikinaa. 

Suolaa tämä taikina ei mielestäni kaipaa lainkaan. 
Koska taikinassa ei ole myöskään makeutusta, sopii se myös todella hyvin pasteijoihin. 


Taikina kannattaa ehdottomasti kaulita huoneenlämpöisenä, muovikelmujen välissä niin säästyy jauhosotkuilta eikä tortuista tule liian kovia. Suosittelen myös muokkaan siitä kerralla siistin neliön, josta ei jää sitten hukkapaloja.

Taikinasta saat n.24 torttua, riippuen toki tekijästä.

  

200g mozzarellaraastetta
200g esim Viola tuorejuustoa
4 dl matelijauhoja
3 rkl psylliumia
1 rkl leivinjauhetta
3 kananmunaa

 

Mittaa kaikki muut aineet paitsi kananmunat kulhoon ja laita mikroon 1,5-2min kunnes mozzarella sulanut. Vaivaa sekaisin ja lisää munat yksitellen ja vaivaa sekaan. Tämä on helpoin tehdä ihan käsinpelillä kuin vaivaisit pullataikinaa. 

Kun seos tasaista jaa taikina kahteen osaan ja kääri molemmat kelmuihin, painele ohuemmiksi ja muokkaa samalla kantikkaiksi. Taikinat kannattaa työstää huoneenlämpöisenä, kelmujen välissä.
Kaulitse ensin toinen osa n. 5 mm paksuiseksi suorakaiteen malliseksi levyksi ja leikkaa 12 osaan (3 x 4) .
Tämän jälkeen leikkaa sakaraviillot ja laita jokaiseen 1 tl luumuhilloa. Taittele sakarat kuten tortut tehdään.
Nostele leivinpaperilla vuoratulle pellille.
Tee samoin toiselle osalle taikinaa.
Paista 170 asteessa n.12-15 min, uunista riippuen.

Anna jäähtyä.
Viimeisen silauksen saat tortuille kun sirottelet siivilän läpi pinnalle karppisokeritomua ennen tarjoilua.

Voit tehdä tortut joko perinteiseen tyyliin tai tällä kuvien mukaisella tyylillä.

Ketotaikinasta ei millään saa sellaisia lehteviä torttuja kuin ne "tavikset", mutta kyllä nämä välttää tortunhimossa 😅